Tavoitteena lukijaystävällinen juridiikka
Kieli on yksi juristin tärkeimmistä työkaluista. Kyky selkeään ja tehokkaaseen kielelliseen ilmaisuun, kuten kirkkaasti esitettyihin faktoihin, oikein valittuihin sanoihin ja jämäkästi muotoiltuihin perusteluihin, on oleellinen osa juristin ammattitaitoa.
Kaikkien tekstien tarkoitus on pohjimmiltaan aina sama: ”myydä” kirjoittajansa ajatus, näkökanta, tai asiantuntemus tekstin lukijalle – olipa teksti suunnattu sitten tuomioistuimelle, vastapuolelle, sopimuskumppanille, asiakkaalle, tai vaikkapa blogin lukijoille.
Kaikille sattuu toisinaan näppäilyvirheitä, eivätkä satunnaiset kirjoitus- tai pilkkuvirheet vielä välttämättä kaada tekstin uskottavuutta. Näitä oleellisempaa on hyvin jäsennelty, selkeä ja mahdollisimman helposti sisäistettävä kokonaisuus.
Vaikka suomen kielen kielioppi ja oikeinkirjoitussäännöt olisivatkin kirjoittajalla hallussa ja tekstin faktasisältökin timanttia, ei teksti vakuuta vastaanottajaansa, jos se on liian työlästä tai monimutkaista luettavaa.
Kielenkäytön tietyt laadulliset vähimmäisvaatimukset kytkeytyvät myös oikeuksien toteutumiseen ja perustuslaissa säädettyihin oikeusturvaa koskeviin oikeuksiin – onhan viranomaistenkin käytettävä lain mukaan asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä.
Jollei esimerkiksi oikeudenkäyntiasiamiehen laatiman kirjelmän tekstin seasta löydy lainkaan punaista lankaa, tai se kätkeytyy ylipitkiin, sekaviin lauserakenteisiin ja rönsyilevään kerrontaan, tuomioistuimen on vaikeaa ottaa huomioon päämiehen vaatimukset ja niiden perusteet.
Jos sitä vastoin vastapuolen argumentit ja niiden taustalla olevat tosiseikat on tuotu esiin selkeästi, ytimekkäästi ja hyvin jäsennellysti, on melko selkeää, kumman osapuolen hyväksi vaaka prosessissa lähtökohtaisesti kallistuu.
Tässä postauksessa pureudun joihinkin yleisimpiin kirjoittajan synteihin, joihin havaintojeni mukaan monet juristit kirjallisessa ulosannissaan usein sortuvat. Olen saanut tutustua ammattikuntani edustajien laatimiin tekstisisältöihin vuosien varrella muun muassa oikeudenkäyntiavustajan, oikeuden puheenjohtajan, kielenhuoltajan sekä blogin lukijan näkökulmasta.
Artikkeli ja sen ohjeet on kirjoitettu nimenomaan maallikkolukijan tarpeita silmällä pitäen. Tavoitteena on lukijaystävällinen juridiikka, jota Quintilianuksen sanoja lainatakseni ”oppineet arvostavat ja tietämättömät tajuavat”. Suurin osa oheisista kielivinkeistä soveltuu kuitenkin kaikille juridiikan kirjoittajille tekstin tyylilajiin tai kohdeyleisöön katsomatta – kapulakieli ei palvele nykyajan juridiikan kentällä enää ketään (liekö se koskaan palvellutkaan).
Tiesithän, että tuen oikoluku- ja kielenhuoltopalveluillani asiakkaitteni ammatillisen viestinnän uskottavuutta ja tehostan halutun viestin perillemenoa sen lukijassa? Lue lisää palveluistani täältä!
Juristin seitsemän kirjoittajan syntiä
1. Tekstin kohdeyleisön unohtaminen
Juridiikassa on yleistä runsas ammattitermistö, jota maallikon on lähtökohtaisesti vaikeaa ymmärtää. Vaikka sisältö olisi juridisesti oikein, voi se olla epäonnistunutta, jollei se ole kohdeyleisönsä näkökulmasta helposti käyttökelpoisessa muodossa. Jos teksti on vaikkapa liian termipitoista, herpaantuu lukijan keskittymiskyky helposti.
Tekstin ymmärrettävyys lisääntyy, kun se kirjoitetaan lukijan näkökulmasta hänen sanastoaan käyttäen.
Kirjoittajan uskottavuutta ei lisää vaikeaselkoisten ammattitermien, tai oikeusteorian oppitunneilta tuttujen latinalaisten ilmaisujen viljely. Kun juristi laskeutuu alas norsunluutornistaan lukijan tasolle, paranee lukukokemus yleensä huomattavasti
Kun tekstiä kirjoittaessa huomaa näppäilleensä lainopillisen ammattitermin, kannattaa pysähtyä harkitsemaan, onko sitä pakko käyttää. Usein vaikeasti aukeava termi on korvattavissa jollakin kansantajuisemmalla ilmaisulla. Jos ammattitermin käyttö on tarpeen, kannattaa sen merkitys pyrkiä avaamaan lukijalle.
”Virallisenkin” tekstin yhteydessä tulisi pyrkiä arvioimaan, mitkä lukijoiden vaikeiksi mieltämistä tekstipiirteistä ja sanavalinnoista ovat todellisuudessa välttämättömiä, ja mitkä puolestaan vain oikeuskielen perinteistä johtuvaa kielenkäyttöä ilman itseisarvoa.
Tutkimuksissa on ilmennyt, että tekstin ymmärrettävyyttä vesittävät erityisesti pitkät sanat. Jo pelkästään näiden korvaaminen lyhyemmillä tai tutummilla sanoilla voi parantaa tekstin luettavuutta merkittävästi (esimerkiksi varhaiskasvatuspalvelu → päivähoito).
- Yleensä konkreettinen kieli on abstraktia kieltä ymmärrettävämpää ja havainnollisempaa. Abstrakti kieli (kuten lyhenteet, uudet yhdyssanat, passiivimuotoiset verbit, abstraktit verbit) on usein epähavainnollista ja siten myös vaikeaa ymmärtää.
- Pyri avaamaan vaikeat ammattitermit, merkinnät ja lyhenteet. Korvaa vierasperäiset sanat tutummilla ja pidemmät sanat lyhyemmillä mahdollisuuksien mukaan. Lyhyesti: ajattele lukija, ei lakipykälä edellä!
- Tekstin hahmottamisen apuna voi myös käyttää esimerkkejä, luetteloita, kaavioita ja kuvia.
On myös hyvä huomioida, että yksi ja sama teksti sopii harvoin sellaisenaan useaan eri kanavaan. Oikeustieteellistä julkaisua varten kirjoitettu asiantuntija-artikkeli tuskin soveltuu blogin maallikkolukijoille julkaistavaksi sellaisenaan.
2. Puuttuvat väliotsikot
Osuva otsikko kertoo ytimekkäästi, mistä tekstissä on kyse, herättää mielenkiinnon ja houkuttelee lukemaan.
Melkeinpä teksti kuin teksti paranee, kun siihen laaditaan hyvät väliotsikot. Olipa kyse sitten blogiartikkelista tai vaikkapa oikeudenkäyntikirjelmästä, väliotsikot jäsentävät kokonaisuutta helposti ymmärrettäviin osiin.
Väliotsikoiden käyttö kannattaa, sillä ne:
- selkeyttävät tekstin rakennetta
- helpottavat kokonaisuuden ymmärtämistä
- tauottavat pitkää leipätekstiä
- rytmittävät tekstiä visuaalisesti
- jakavat tekstin helposti pureskeltaviin paloihin.
Lukijaa helpottaa suuresti, kun hän pystyy väliotsikoiden avulla hahmottamaan nopeasti, missä osassa tekstiä käsitellään juuri hänen kannaltaan oleellista kysymystä. Lisäksi moni lukija silmäilee artikkelin läpi ensin alaotsikoiden avulla saadakseen sen sisällöstä kokonaiskuvan, ennen kuin ylipäätään päättää, onko koko artikkelin lukeminen hänen aikansa arvoista.
Alaotsikoiden puuttuminen puolestaan hankaloittaa kokonaisuuden hahmottamista ja tekee lukukokemuksesta helposti raskaan. Tämä saa artikkelin lukijan monesti luovuttamaan.
Oman havaintoni perusteella monet juristit hyödyntävät väliotsikoita kirjoituksissaan turhan vähän, mikä on harmi. Moni aihepiiriltään kiinnostava oikeudellinen artikkeli on todennäköisesti menettänyt lukijoita (vähintäänkin allekirjoittaneen) huonosti jäsennellyn kokonaisuuden ja väliotsikoiden puuttumisen vuoksi.
Olen käsitellyt väliotsikoiden merkitystä ja muita laadukkaan verkkosisällön ominaispiirteitä tässä aiemmassa postauksessani!
Kannattaa kuitenkin huomioida, ettei liian tiheä otsikointi palvele tekstiä, vaan tekee kokonaisuudesta rikkonaisen. Kunkin väliotsikon alle tulisi sisältyä johdonmukaisesti jäsenneltynä vähintään kolme neljä kappaletta.
3. Sisältö ilman sisältöä
Pituuden optimointi tarkoittaa sitä, että tekstistä poistetaan kaikki sellainen sisältö, joka ei tuo sen lukijalle lisäarvoa.
Tämä on juristeille usein haastavaa – juridiikassa kun on tyypillistä sanoa riskien minimoimiseksi mieluummin vaikka vähän liikaa, kuin jättää jotain oleellista puuttumaan.
Jos jotkin tekstin elementit eivät tarjoa olennaista tietoa lukijalle, ne kannattaa jättää suosiolla pois. Tarpeeton höttö, toisto, sivujuonteet, tyhjät sanat ynnä muut epäolennaisuudet voivat häiritä lukijan keskittymistä itse pääasiaan. Tällöin tekstin vaikuttavuus kärsii.
Panosta siis sanottavan laatuun, ei määrään.
Myös omassa tapauksessani pituuden optimointi on tuottanut – ja tuottaa toisinaan edelleen – haasteita. Kaikkien aikojen ensimmäinen puolustuksen loppupuheenvuoroni käräjäoikeudessa kesti aikoinaan suht yksinkertaisessa rikosjutussa parisenkymmentä minuuttia, kun en uskaltanut jättää yhtään päämieheni syyttömyyden puolesta puhuvaa kiveä kääntämättä. Näin jälkeenpäin arvioiden olisin todennäköisesti saanut tuomioistuimen vakuutettua riittävästi vähintään puolta lyhyemmälläkin puheenvuorolla.
4. Turhan pitkät kappaleet
Kappalejako on yksi tärkeimpiä tekstin luettavuuteen vaikuttavia elementtejä. Tekstin selkeyttä ja kokonaisuuden hahmottamista palvelee, kun sen sisältö on jaoteltu selvästi toisistaan erottuviin osiin.
Pääsääntöisesti kappaleiden tulisi olla suht lyhyitä ja tekstin rakenne helposti silmäiltävä. Liian pitkät kappaleet uuvuttavat lukijan, mutta toisaalta liian lyhyet kappaleet voivat saada tekstin tuntumaan epäyhtenäiseltä ja ”hypähtelevältä”.
Kappaleiden tyypillinen pituus vaihtelee kuitenkin tekstilajeittain. Sanomalehdissä ja markkinoinnissa kappaleet ovat usein suht lyhyitä, tyypillisesti noin 1–4 virkkeen pituisia. Tällaista kappalejakoa suosin itsekin blogiartikkeleissani ja muussa tuottamassani verkkosisällössä. Tieteellisessä artikkelissa kappaleiden pituus puolestaan on normaalisti tätä pidempi. Tekstilajista riippumatta yhden sivun mittainen kappale on jo auttamatta liian pitkä.
Jokaisessa kappaleessa tulisi lähtökohtaisesti esittää vain yksi ydinajatus, jota perustelut ja esimerkit tukevat.
Toisinaan yksikin virke riittää muodostamaan kappaleen. Tällöin kannattaa tarkistaa, miten se istuu ympäröivään tekstiin. Yhden virkkeen mittaisten kappaleiden viljelyä peräjälkeen olisi hyvä välttää.
On myös hyvä pitää mielessä, että nykyään yhä useammat tekstit luetaan mobiililaitteen näytöltä. Tällöin suht lyhytkin kappale voi täyttää koko puhelimen näytön, mikä raskauttaa lukukokemusta välittömästi.
5. Ylipitkät virkkeet ja monimutkaiset lauserakenteet
Joskus täsmällisyys ja vaikkapa lakipykälien monitulkintaisuuden minimoiminen edellyttää pitkiä lauseita. Sen sijaan polveilevat, ylipitkät virkkeet ja monimutkaiset lauserakenteet ovat harvoin tarpeen.
Pitkissä lauseissa pääasiaa voi olla vaikea havaita. Lukijan tulkinta voi vaikeutua, koska toisiinsa liittyvät sanat ovat tällöin usein liian kaukana toisistaan. Pitkässä virkkeessä onkin usein monta asiaa, jotka voi esittää tehokkaammin jakamalla ne erillisiin virkkeisiin.
Ei näin: Jos joku, joka katsoo joutuneensa 6 §:n vastaisen menettelyn kohteeksi, esittää tässä laissa tarkoitettua asiaa tuomioistuimessa tai toimivaltaisessa viranomaisessa käsiteltäessä selvitystä, jonka perusteella voidaan olettaa, että mainitussa pykälässä säädettyä kieltoa on rikottu, vastaajan on osoitettava, että kieltoa ei ole rikottu (yhdenvertaisuuslaki [21/2004] 17 §). = ylipitkä, polveileva virke, jota on haastava ymmärtää.
Vaan selkeämmin näin:
Vireillepanijan on syrjintää tai vastatoimia koskevaa asiaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa käsiteltäessä esitettävä selvitystä seikoista, joihin vaatimus perustuu. Jos asiaa käsiteltäessä esitettyjen selvitysten perusteella voidaan olettaa syrjinnän tai vastatoimien kieltoa rikotun, vastapuolen on kumotakseen oletuksen osoitettava, että kieltoa ei ole rikottu (yhdenvertaisuuslaki [1325/2014] 28 §). = Sama asia on pilkottu kahteen erilliseen virkkeeseen, mikä välittömästi selkeyttää pykälän sisältöä ja lisää sen ymmärrettävyyttä.
Jos virkkeessä on enemmän kuin 15 sanaa, kannattaa tarkistaa, olisiko parempi jakaa asia useampaan eri virkkeeseen. Ehdotonta virkkeen pituusrajaa ei kuitenkaan ole. Myös pitkä virke voi olla rakenteeltaan selkeä ja helposti hahmotettava.
Jos tekstissä esiintyy pitkä virke tai lause, kannattaa sen ympärille pyrkiä sijoittamaan lyhyempiä virkkeitä tasapainottamaan kokonaisuutta. Kappale olisi myös hyvä pyrkiä avaamaan suht lyhyellä virkkeellä.
Virkkeiden tiivistämiseen liittyen on hyvä huomioida, että myös liika tiivistäminen voi haitata tekstin ymmärrettävyyttä. Esimerkiksi lauseenvastikkeet tiivistävät tekstiä, mutteivät tee siitä läheskään aina sujuvampaa tai helpommin ymmärrettävää.
Ei näin: Uudistaakseen ja nykyaikaistaakseen brändiään Lakimiesliitto päätti ottaa käyttöönsä uuden kutsumanimen Juristiliitto. = tiivistävä lauseenvastike.
Vaan mieluummin näin: Lakimiesliitto päätti ottaa käyttöönsä uuden kutsumanimen Juristiliitto, sillä se tahtoi uudistaa ja nykyaikaistaa brändiään. = pää- ja sivulause helpottamassa virkkeen luettavuutta.
6. Tarpeettomat suorat lainaukset laista ja muista virallislähteistä
Oikeudenkäyntikirjelmissä näkyy toisinaan turhaan copypastattyna lakipykälien sisältöä rivi tolkulla sanasta sanaan, kun pelkkä viittaus kyseiseen pykälään riittäisi vallan mainiosti. Lain sisällön tarpeeton selostaminen voi jopa viedä huomiota pois olennaiselta – esimerkiksi siltä, miten päämiehen kannalta kyseistä pykälää tulisi käsillä olevassa tapauksessa tulkita.
Lain sisällön suorat lainaukset ovat blogiartikkeleissakaan harvoin tarpeen. Blogin kirjoittajan olisi suotavaa avata lakipykälien sisältö lukijoille oleellisilta osin mahdollisimman selkeässä ja kansantajuisessa muodossa.
Esimerkki: Jos eloonjäänyt puoliso on antamalla lahjan tai muulla siihen rinnastettavalla toimella, ottamatta asianmukaisesti huomioon ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen, on eloonjääneen puolison pesää jaettaessa hänen perillisilleen tulevasta osuudesta suoritettava ensiksi kuolleen puolison perillisille vastiketta heidän pesäosuutensa vähentymisestä. (Perintökaari 3 luku 3 §).
Sen sijaan, että kopioisi pykälän sisällön perintöoikeutta käsittelevään blogipostaukseen sellaisenaan, voisi saman asian muotoilla lukijaystävällisemmin vaikkapa näin:
Leskellä on lähtökohtaisesti oikeus myydä, vuokrata ja pantata ensiksi kuolleelta puolisolta perimäänsä omaisuutta.
Joissain tapauksissa lesken kuolinpesä voi olla kuitenkin velvollinen suorittamaan hyvitystä ensiksi kuolleen puolison perillisille heidän pesäosuutensa vähentymisestä. Tällainen tilanne voi tulla vastaan vaikkapa silloin, jos leski on omaisuutta lahjoittamalla aiheuttanut ensiksi kuolleen puolison perillisten perintöosuuden olennaisen vähentymisen.
7. Pykälien tarpeeton viljely
Säädösviittaukset ovat juridiikassa monesti ihan paikallaan: onhan esimerkiksi tuomarin hyvä tietää, mihin lainkohtaan päämiehen puolesta vedotaan.
Lukija on todennäköisesti blogisi äärellä, koska hän etsii vastauksia häntä askarruttaviin lainopillisiin kysymyksiin mahdollisimman kansantajuisessa, selkeässä ja helposti omaksuttavassa muodossa.
Turhia säädösviittauksia tulisi pyrkiä välttämään, sillä ne vaikeuttavat tekstin sisällön hahmottamista. Lisäksi useat ”x lain x luvun x momentin x kohdassa” -tyyppiset ilmaisut tekevät kokonaisuudesta helposti raskasta ja kuivakkaa luettavaa.
Myös säädöstasolla pyritään nykyisin välttämään säädösviittauksia silloin, kuin se on mahdollista.
Ei näin: Hallituksen jäsenellä on oikeus kutsua yhtiökokous koolle 7 luvun 12 §:n 3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa (asunto-osakeyhtiölakiluonnos 6 luku 18 §).
Vaan näin: Hallitus kutsuu yhtiökokouksen koolle. Hallituksen jäsenellä on oikeus kutsua yhtiökokous koolle, jos hänellä on syytä olettaa, ettei hallituksessa ole enää muita jäseniä (asunto-osakeyhtiölaki [1599/2009] 6 luku 18 §).
Oliko artikkelini vinkeistä hyötyä? Jaa se siinä tapauksessa eteenpäin kaverillekin! Entä herättikö se ajatuksia puolesta tai vastaan? Kerro kantasi kommenteissa!
Lähteitä:
